Lastusten kyläyhdistykselle logo

Lastusten kyläyhdistys ry on julkaissut logonsa. Logon suunnittelu pyörähti käytiin keväällä 2017, jolloin Lastusten koulun oppilaille järjestettiin ideakilpailu kyläyhdistyksen logosta. Oppilailta saatiin kymmeniä töitä, joissa oli hyvin erilaisia ideoita. Kaikkien osallistujien kesken arvottiin tuotepalkinto, joka sisälsi erilaisia askartelu- ja piirustustarvikkeita. Kyläyhdistyksen johtokunta kävi huolella kaikki työt läpi saaden niistä ideoita logon suunnitteluun. Yhdistyksen johtokunta päätyi jatkojalostamaan ideaa, jossa oli kuvattuna lehti. Lehti valikoitui monen eri vaihtoehdon jälkeen vaahteranlehdeksi, koska kylällä on 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa ollut tapana lahjoittaa vaahterantaimi jokaisen kylään rakennetun uuden kodin pihaan. Nämä vaahterat kasvavat edelleen ja niitä saattaa bongata kylänraitilla kulkiessa.

Copyright © 2024 Lastusten kyläyhdistys ry. All rights reserved.