Lastusten kylän kauden 2018-2019 harrastusryhmät

Lastusissa kokoontui kaudella 2018-2019 seuraavat harrastusryhmät. Syksyn 2019 ryhmien tiedot julkaistaan loppukesästä 2019.

Kaudella 2018-2019 kylällä toimii kyläyhdistyksen järjestämänä neljä liikuntaryhmää: 1-4 vuotiaiden lasten liikunta, junioripilates, aikuisten pilates sekä vaihtumateemainen liikuntaryhmä. Pirkan Opisto järjestää tenavajumppaa (5-7 vuotiaille), aikuisten jumppaa ja aikuinen-lapsi kuvataideryhmää.

Lasten liikunta 1-4-vuotiaille
Ryhmä kokoontuu maanantaisin klo 17.45-18.25.


Jumpassa harjoitellaan liikkumistaitoja, kuten juokseminen, hyppääminen, kiipeäminen, tasapainotaitoja ja välineen käsittelyä. Jumppa sisältää erilaisia liikunta- ja musiikkileikkejä sekä temppuratoja. Jumppa kehittää mm. lapsen liikkumistaitoja, tasapainoa, rohkeutta ja luovuutta. HUOM! Tunnin sujuvuuden vuoksi lapsella tulee olla mukana oma aikuinen, joka huolehtii pissahädät, mahdolliset kolhut ja samalla tukee ja kannustaa lasta sekä näyttää mallia.

Päälle joustavat vaatteet ja jumppatossut sekä mukaan juomapullo.

Ohjaajana fysioterapeutti Hanna-Kaisa Hakala, jolla kokemusta pienten lasten liikunnan ohjaamisesta mm. Lempäälän Pandoissa ja Liikuntaparkissa.

Syyskauden hinta 70€/12 kertaa. Maksaa voit käteisellä / laskulla (ei tule laskutuslisää).
Kokoontumiskerrat 3.9.; 10.9.; 17.9.; 24.9.; 1.10.; 8.10.; 22.10.; 29.10.; 5.11.; 12.11.; 19.11. ja 26.11.

Kevätkauden hinta 75€/13 kertaa. Kokoontumiskerrat 14.1.-15.4.2019 paitsi ei  25.2., jolloin on hiihtoloma.

Junioripilates
Ryhmä kokoontuu maanantaisin klo 17.00-17.40.

Junioripilates on kouluikäisille lapsille suunnattu pilatekseen pohjautuva kehonhuoltotunti. Pilatesharjoittelu vahvistaa ja notkistaa lihaksia, kohentaa ryhtiä, parantaa kehonhahmotusta ja -hallintaa, rentouttaa ja rauhoittaa.

Junioripilatestunti aloitetaan leikinomaisella alkulämmittelyllä, jonka jälkeen tehdään monipuolisia  pilatesharjoituksia. Harjoituksia tehdään mm. erilaisia mielikuvia ja välineitä hyödyntäen. Tunti lopetetaan lyhyeen rentoutusharjoitukseen.

Junioripilates on hyvä harrastus kaikille lapsille. Soveltuu erinomaisesti oheistreeniksi palloilijoille, voimistelijoille, ratsastajille yms. Tunnille osallistuminen ei vaadi aikaisempaa kokemusta pilateksesta tai muusta liikuntaharrastuksesta.

Oma jumppa-alusta mukaan ja joustavat vaatteet päälle!

Ohjaajana fysioterapeutti, PhysioPilatesohjaaja Hanna-Kaisa Hakala.

Syyskauden hinta 70€/12 kertaa. Maksaa voit käteisellä / laskulla (ei tule laskutuslisää).
Kokoontumiskerrat 3.9.; 10.9.; 17.9.; 24.9.; 1.10.; 8.10.; 22.10.; 29.10.; 5.11.; 12.11.; 19.11. ja 26.11.

Kevätkauden hinta 75€/13 kertaa. Kokoontumiskerrat 14.1.-15.4.2019 paitsi ei  25.2., jolloin on hiihtoloma.

PhysioPilates (aikuiset)
Ryhmä kokoontuu maanantaisin klo 18.30-19.30.

PhysioPilates on pilatesharjoittelua, johon yhdistyy fysioterapeuttinen osaaminen. PhysioPilates pohjautuu Joseph Pilateksen (1880-1967) luomaan kehonhallintamenetelmään, jonka tavoitteena on kehittää voimaa, liikkuvuutta ja hyvää oloa. Pilates-tunnilla opitaan käyttämään kehon lihaksia ja niveliä tasapuolisesti, jolloin liian aktiiviset lihakset rentoutuvat ja keskivartalon ryhtiä  tukevat lihakset vahvistuvat.

Tunneilla käytetään erilaisia välineitä (pallot, rengas, kuminauha) harjoittelun  tukena. Pääsääntöisesti ohjaaja tuo välineet mukanaan, mikäli niitä käytetään. Jumppa-alusta ja joustavat vaatteet mukaan!

Ohjaajana fysioterapeutti, PhysioPilatesohjaaja Hanna-Kaisa Hakala.

Syyskauden hinta 90€ / 12 kertaa (mikäli ryhmä on täynnä, kuten tähänkin asti).  Maksaa voit liikunta- / tykyseteleillä (Smartum setelit ja –saldo, Tyky-setelit ja –online sekä Sporttipassi) tai käteisellä / laskulla (ei tule laskutuslisää).

Kokoontumiskerrat 3.9.; 10.9.; 17.9.; 24.9.; 1.10.; 8.10.; 22.10.; 29.10.; 5.11.; 12.11.; 19.11. ja 26.11.

Kevätkauden hinta 104€/13 kertaa. Kokoontumiskerrat 14.1.-15.4.2019 paitsi ei  25.2., jolloin on hiihtoloma.

Vaihtuvateemainen liikuntaryhmä
Ryhmä kokoontuu  torstaisin klo 18-19.


Syksyn ohjelmassa muun muassa ulkotreeniä (heti kauden alkuun, mikäli säät sallivat), muokkausta, rasvanpolttoa, combattia, Zumba Strongia sekä foam roller ja venyttely-tunti. Zumba Strong on laji, jossa on mukana myös lihaskuntoa.  Combat on tehokas, hauska ja hikinen asennetunti, joka tekee hyvää mm.  hartiaseudun verenkierrolle, sisältää myös lihaskunto-osion.

Mukaan oma jumppa-alusta!

Ohjaajana pääasiassa Crossing Piippokeskuksen liikunnanohjaaja Mari Rantanen.

Syyskauden hinta 90€/12 kertaa  (mikäli ryhmässä 12 osallistujaa, mikäli osallistujia enemmän, hinta pienempi).   Smartum / Smartum kortti / tyky / ePassi / raha. Rahalla maksamisen voit suorittaa käteisellä tai laskulla. Laskulla maksaessasi tulee 3 euron laskutuslisä.

Kokoontumiskerrat 6.9.; 13.9.; 20.9.; 27.9.; 4.10.; 11.10.; 25.10.; 1.11.; 8.11.; 15.11.; 22.11. ja 29.11.

Kevätkauden hinta 105€/14 kertaa. 10.1.-25.4.2019 paitsi ei 28.2., jolloin on hiihtoloma ja 18.4., jolloin on pääsiäinen.

Ohjaajana pääasiassa Crossing Piippokeskuksen Mari Rantanen.

HUOM! Ryhmäläiset eivät ole vakuutettuja kyläyhdistyksen tai ohjaajien puolesta, joten huolehdithan halutessasi, että sinulla / lapsellasi on oma tapaturmavakuutus voimassa. Ryhmät toteutuvat, mikäli ryhmiin tulee tarpeeksi osallistujia.

Ilmoittautumiset & lisätiedot: annele(ät)matintupa.fi / 0401544011

Tenavajumppa 5-7 vuotiaille (Pirkan Opisto)
Ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 18.30 – 19.15.

Liikunnan riemua ja mukavaa yhdessäoloa! Tämä hauska ja innostava kurssi sopii tytöille ja pojille. Tutustutaan erilaisiin peleihin, liikuntaleikkeihin ja rakennetaan yhdessä temppuratoja. Mukaan joustavat sisävaatteet sekä sisätossut tai jarrusukat. Vuosina 2011–2013 syntyneille lapsille. Opettajana toimii Kirsi Tervonen.

Syyslukukausi: 12.9.2018 – 5.12.2018
Kevätlukukausi: 9.1.2019 – 10.4.2019

Lisätiedot & ilmoittautumiset: www.pirkanopisto.fi

Voimaa ja vetreyttä niskaan ja selkään (Pirkan Opisto)
Ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19.15 -20.30.

Terveyttä, vireyttä ja voimaa niskaan ja selkään! Kehitetään asentoa ja ryhtiä ylläpitäviä syviä lihaksia, keskivartalon lihaksia ja hartiaseudun lihaksia. Tunti sisältää helpon alkulämmittelyn, lihaskunto-osuuden sekä niskan ja selän terveyttä tukevan venyttelyn. Mukaan jumppamatto, joustavat vaatteet ja juomapullo. Opettajana toimii Kirsi Tervonen.

Syyslukukausi: 12.9.2018 – 5.12.2018
Kevätlukukausi: 9.1.2019 – 10.4.2019

Lisätiedot & ilmoittautumiset: www.pirkanopisto.fi

Kuvataidetta lapsen kanssa (5-9 v) (Pirkan Opisto)
Ryhmä kokoontuu kerran kuussa sunnuntaisin klo 10.30 – 12.45.

Kurssilla tutustutaan kuvataiteeseen, tehdään ja koetaan yhdessä. Jokaisella kerralla on oma teemansa ja tekniikkansa, jotka johdattavat kohti maailmoja joissa mielikuvitus on vain rajana. Kurssilla tehdään grafiikkaa, piirretään, maalataan ja muotoillaan savesta. Kurssi on kerran kuussa syksyllä 16.9., 7.10., 4.11., 2.12.2018 ja keväällä 13.1., 10.2., 10.3., 7.4.2019. Ryhmään otetaan 7 aikuinen/lapsi paria. Opettajana toimii Anne Hakala.

Syyslukukausi: 16.9.2018 – 2.12.2018
Kevätlukukausi: 13.1.2019 – 7.4.2019

Lisätiedot & ilmoittautumiset: www.pirkanopisto.fi

 

Copyright © 2024 Lastusten kyläyhdistys ry. All rights reserved.