Valokuitu osa 2 – Valokuituun tarvittava laitteisto

Tätä kirjoitettaessa ensimmäiset kotitaloudet on kytketty valokuituun Kausjärventiellä ja heillä on Avoin Kuitu -tietoliikenneoperaattorin ja laitteistojen valinta edessä.

Savumerkeistä valokuituun

Entisaikona pitkänmatkan viestinvälitykseen käytettiin savumerkkejä. Viesti koodattiin savumerkeiksi ja nämä savumerkit voitiin lukea valon avulla hyvinkin pitkän matkan päästä. Valokuidun voisi sanoa toimivan samalla periaatteella. Lähetettävä tieto koodataan laserilla vilkkuvaksi valoksi tai infrapunavaloksi, ohjataan hiuksenohueen lasikuituun ja tieto vastaanotetaan toisessa päässä valopulsseja tunnistavalla anturilla. Paluukanava toimii samalla tavalla, mutta toiseen suuntaan, eri aallonpituudella. Valokuituyhteydessä koodausnopeus on toki paljon savumerkkejä nopeampi, eivätkä pilvet häiritse tiedonsiirtoa, mutta periaate on sama. Kupariseen puhelinjohtoon verrattuna valokuitu on immuuni sähkömagneettisille häiriöille ja täten sinne voidaan syöttää tietoa paljon suuremmalla koodausnopeudella pitkienkin matkojen päähän.

Jatkos ulkoseinään ja kuitukytkin sisälle

Maan alta tulevan valokuidun jatkaminen tapahtuu hitsaamalla kuidun päät yhteen tähän tarkoitetulla laitteella ammattilaisen toimesta. Tällä tavoin saadaan aikaiseksi virheetön valon eteneminen jatkoskohdan yli. Paksua maahan upotettavaa kaapelia ei pääsääntöisesti tuoda taloon sisälle asti, vaan se jatketaan helpommin käsiteltävään ohuempikuoriseen kuituun taloon sisään tuotaessa. Tämä hitsausjatkos sijoitetaan pieneen jatkosboksiin talon ulkoseinälle ja ohuempi pää tuodaan taloon sisälle.

Talon sisälle asennetaan kuitukytkin. Lastusissa kuitukytkimen malli on Inteno XG6846. Kuitukytkimessä on ethernet-pistokkeet, mihin voi liittää kotiverkon laitteet sitten kiinni. Kuitukytkimeen asti valokuituverkon toimittaja hoitaa hommat ja siitä eteenpäin alkaa kuluttajan oma kotiverkko. Kuitukytkimen asentamisen jälkeen on aika tilata valokuituliittymä, liittymiä käsittelin blogisarjan edellisessä osassa.

Reititin ja palomuuri

Kuitukytkimeen liitetään reititin- ja palomuurilaite. Kuitukytkimeen voi liitinten puolesta liittää myös normaalin sisäverkon kytkimen (jossa ei ole reititys- tai palomuuriominaisuutta) tai tietokoneenkin suoraan. Nämä jopa toimivat, mutta tällainen kytkentä on hyvin vaarallinen tietoturvanäkökulmasta – suorastaan typerä.

Kuitukytkimen perään siis liitetään aina ensiksi reititin- ja palomuurilaite. Reititin reitittää tietoa suojatun talon sisäverkon (LAN) ja ison pahan internet-verkon (WAN) välillä. Palomuuri tukkii liitoksesta turhat reiät. Samassa laitteessa voi olla myös wifi eli langaton tukiasematoiminnallisuus. Reititin- ja palomuurilaitteen tunnistaa WAN-pistokkeesta ja tuota WAN-pistoketta käyttäen tehdään liitos kuitukytkimen pistokkeeseen. Tämän jälkeen loput kodin laitteet kytketään palomuuri- ja reititin-laitteen LAN-pistokkeisiin turvalliselle puolelle tai langattomaan wifi-verkkoon, katso kuva alla. Reititin- ja palomuurilaitteen valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota sen suorituskykyyn. Kaikkein halvimmat laitteet eivät pysy valokuituverkon nopeudessa mukana. Laitteessa olisi syytä olla ainakin 1000 Mbit/s nopeutta tukevat WAN- ja LAN-pistokkeet.

Valokuidun käyttöön tarvittavat laitteet ja kytkenät.

Ohjelmistoiltaan ajantasainen reititin- ja palomuurilaite suojelee käyttäjiä ulkoapäin tulevilta hyökkäyksiltä, joissa käyttäjä itse ei ole yleensä osallisena. Sisältäpäin tulevia, käyttäjää ja käyttäjän laitteita hyödyntäviä, hyökkäyksiä varten tarvitaan laitteisiin vielä virustorjuntaohjelmistot sekä maalaisjärkeä päähän huijausyrityksiä varten.

Langattoman wifi-tukiaseman valinta

Reitittimen ja palomuurin lisäksi on järkevää hankkia myös langaton wifi-tukiasema, jotta nopeaa valokuituyhteyttä voi hyödyntää kännyköissä ja tietokoneissa. Valinta tulee tehdä tarkoituksenmukaisesti, suhteuttaen aiemmin valittuun valokuituliittymän nopeuteen. Reititin- ja palomuurilaite on monesti sama laite wifi-tukiaseman kanssa (kolme toimintoa samassa laitteessa). Langattomien wifi-tukiasemien valikoima on todella laaja. Niiden nopeuden ilmaisuun liittyy valitettavasti suuri markkinointihuijaus, joka voi aiheuttaa suuren pettymyksen sitten nopeutta kotona testattaessa.

Otetaanpa esimerkin vuoksi tarkasteluun 802.11ac-standardin tukiasema nopeusluokassa AC1750. Tämän tukiaseman nopeudeksi ilmaistaan mainosteksteissä 1750 Mbit/s. Melko nopea siis. Voisi kuvitella, että kun uudella kännykällä kokeilee, niin hyvin pelaa tuo nopeus. Ehei, tämä 1750 Mbit/s tarkoittaa kaikkien yhtäaikaa sitä käyttävien laitteiden yhtäaikaista – teoreettista – maksiminopeutta. Käytännön nopeuteen vaikuttaa käytettävä wifi-kanava kaistanleveyksineen, kännykän wifi-radion standardi sekä yhtäaikaisten striimien lukumäärä. Sitten tietty signaalin voimakkuuteen vaikuttavat etäisyys wifi-tukiasemasta talon sisällä ja talon rakennusmateriaalit.

Langattoman tukiaseman käytännön nopeus

Entä sitten oikeasti? Esimerkiksi normaalihintaisessa tämän päivän Android-puhelimessa on 802.11ac-standardin wifi-radio, joka tukee 1×1-striimiä, 5Ghz taajuutta ja 40 MHz kaistanleveyttä. Tälle kännykälle teoreettinen maksiminopeus on 433 Mbit/s, se ei siis kykene yksin käyttämään tukiaseman koko kapasiteettia. Käytännön nopeus aivan tukiaseman vieressä on tuolla luurilla hieman yli 300 Mbit/s ja pari huonetta kauempana jo luokkaa 100-200 Mbit/s. Melkoinen pettymys, jos odottaa 1750 Mbit/s nopeutta. Usean käyttäjän kanssa tästä AC1750-tukiasemasta saakin jo enemmän yhteenlaskettua tiedonsiirtonopeutta irti.

Nopeushuijauksesta huolimatta wifi-tukiasemaan kannattaa panostaa. Tukiaseman hinta kulkee monesti käsi kädessä nopeuden ja laadun kanssa. Tukiaseman käyttöikä on kuitenkin todennäköisesti pidempi kuin sen puhelimen. Kun sen aikanaan hankittavan uuden puhelimen wifi on sitten taas astetta parempi, saa samasta tukiasemasta myös enemmän irti. Langattoman verkon wifi-tukiasemaa hankkiessa kannattaa tarkistaa ainakin se, että laitteen WAN- ja kaikki LAN-portit tukevat 1000 Mbit/s -nopeutta.

Langattomat mesh-verkot

Jotta valokuituyhteyttä on mahdollista hyödyntää joka puolella taloa ja pihaa, tarvitaan usein monta tukiasemaa. Monen wifi-tukiaseman verkko on mahdollista rakentaa esimerkiksi mesh-verkkona valmiista paketista. Mesh-verkossa vähintään yksi laite kytketään piuhalla kiinni ja muut tukiasemat toimivat sitten ketjussa sen perässä. On toki suotavaa kytkeä noista mesh-laitteista mahdollisimman moni piuhalla verkkoon, koska ketjutus yleensä hieman hidastaa verkon tiedonsiirtonopeutta.

Esimerkkejä laitevalinnoista

Pena peruskäyttäjä tilaa 100Mbit/s valokuituliittymän. Hän asuu kaksikerroksisessa puutalossa, joten hän saa yhdellä wifi-tukiasemalla hyvän nettiyhteyden koko taloon. Hän hankkii TP-Link Archer C7 -tukiaseman ja sijoittaa sen keskelle taloa. Muita laitteita hänen ei tarvitse itse hankkia, sillä samassa laitteessa on myös reititin- ja palomuuritoiminnot.

Tanja tehokäyttäjä tilaa 200Mbit/s valokuituliittymän. Hän asuu kivitalossa ison perheen kanssa ja hän haluaa, että valokuidun nopeudesta voi nauttia kaikissa huoneissa vaikka kiviseinät vaimentavatkin signaalia voimakkaasti. Hän hankkii laadukkaan ja nopean Ubiquiti AmpliFi HD WiFi-mesh-järjestelmän kattamaan koko talon. Samasta laitteesta löytyy myös reititin- ja palomuuritoiminnot. Myöhemmin hän päättää, että wifin pitää kuulua myös ulkona ja erillisessä autotallissa. Hän vetää autotalliin ethernet-kaapelin ja laajentaa mesh-verkkoa saman sarjan lisäreitittimellä.

Muistilista

  • Kun kuitukytkin on asennettu sisätiloihin, tilaa valokuituliittymä.
  • Hanki reititin- ja palomuurilaite.
  • Hanki wifi-tukiasema, mikäli tarvitset langattoman verkon, tämä on monesti sama laite kuin reititin- ja palomuurilaite.
  • Huolehdi palomuuri-, reititin- ja tukiasemalaitteen ohjelmistopäivityksistä säännöllisesti.

Lue lisää:
Verkkokauppa.com myy Pirkkalassa palomuuri-, reititin- ja wifi-tukiasemalaitteita: https://www.verkkokauppa.com/fi/catalog/73b/Reitittimet-ja-tukiasemat
Laaja artikkeli wifi-tukiaseman valinnasta MPY:n sivuilla: https://www.mpy.fi/kuluttajat/ajankohtaiset/artikkelit/kodin-langattoman-verkon-toiminta-kattava-tietopaketti-wlanista
Valokuituprojektin oma webbisivu: http://lastunen.net/valokuitu


Artikkelin kirjoittaja, Juho Leppämäki on asunut Lempäälän Lastusten kylällä vuodesta 2016 lähtien. Hän on kotoisin maalta, Pylkönmäeltä Keski-Suomesta. Kaupunkielämään hän tutustui 10 vuoden ajan, eläessään huoletonta nuoruuttaan Tampereen Hervannassa. Juhon ensikosketus IT-maailmaan tuli 90-luvun puolivälissä, silloin kun Windows 3 piti käynnistää MS-DOSin komentoriviltä. Nykyään hän työskentelee terveydenhuollon ja lääketieteen ohjelmistojen laadunhallinta- ja myyntitehtävissä sekä harrastaa vapaa-ajallaan kestävyysliikuntaa, Lastusten kyläyhdistystä ja Lastusten vesihuolto-osuuskuntaa.

Vieraskynästä: Kerrottua historiaa Lastusista

Sain Lempäälän etelärajalla asuvalta Markku Niemiseltä nähdäkseni papereita, jotka kertovat uutta myös Lastusten historiasta. Paperit ovat Yrjö Sonkasalon jälkeensä jättämä matkalaukullinen ja ne on tarkoitus lahjoittaa Lempäälä-seuralle. Oma arvioni on, että koko materiaali on niin arvokas, että se kannattaa painaa kirjaksi. Ja ehkä myös kertoa, keitä olivat Yrjö Sonkasalo ja hänen isoisänsä Isak Smedberg.

Isak Smedberg syntyi Lastusten Tervalammin torpassa ja eli 103 –vuotiaaksi. Suku oli lähtöisin Tyrvännöstä ja päätynyt Sääksmäen Lotilan kautta Lastusten Tervalammiin. Isak asui isäntänä Tervalammia jonkin aikaa, mutta jostain syystä siirtyi sitten Lastusissa olevaa Ruokolammia (Innilän torppa) viljelemään, kunnes muutti Lempoisiin ja sieltä Perälään. Lempoisissa hänet opittiin tuntemaan Piimä-Iisakkina, sillä hän ryhtyi myymään piimää kanavatyömaalla – olisiko ollut myös rautatietyömalla. Liike-idea oli se, että Iisakki osti kaksi hevosta ja kävi Vesilahdesta piimää ostamassa. Asiakkaat, joita oli parhaimmillaan satoja, olivat helposti tavoitettavissa Lempoisten suurilla työmailla. Ja piimä oli sellainen tuote, ettei se ihan heti pilaantunut, joten tavaraa ei jäänyt myymättä.

Isak Smedbergiä kutsuttiin myös Kettu-Meepperiksi, sillä taitavana metsästäjänä hänet oli valittu myös pitäjän jahtivoudiksi. Hän metsästeli kettuja ja organisoi susijahtejakin. Taisi tosin jonkun jahdin jättää järjestämättä, tietäen, ettei kulkeva susi enää seuraavana päivänä ollut pitäjän alueella. Muistelen hämärästi kuulleeni, että Smedberg pystyi myös soittamaan tarvittaessa urkuja. Hän kulki Lempoisissa asuessaan puoliherraskaisissa vaatteissa, johon kuului pönttöhattu eli tornisteri. Hän oli kahdesti naimisissa ja vaimonsa olivat aikansa maaseudun oloissa sivistyneitä ihmisiä. Jälkimmäinen rouvista oli Innilän kartanon taloudenhoitaja Iisakin tavatessaan.

Isakin poika hakeutui pois Lempäälästä rannikolle laivoja rakentamaan, mutta pojanpoika Yrjö Sonkasalo oleskeli vapaina aikoinaan paljon Lempäälässä ja kuuli vaarinsa tarinoita. Näistä tarinoista sekä Perälän ja Pyhällön kylissä kuulemistaan kertomuksista Sonkasalo kehitti mielessään komean kuvan Muinais-Hämeestä ja kirjoitti kaiken paperille. Osa kirjoituksista on puhdasta paikallishistoriaa, osassa on kaunokirjallista sävyä, mutta niissäkin on tarkkaa kansankuvausta 1800-luvulta.

Sonkasalo teki elämäntyönsä Helsingin vesilaitoksella. Vaikutelma on, että työ oli vakaata ja turvallista ja salli miehen käyttää energiansa muihin harrastuksiin. Hän on ollut kaikkea muuta kuin tusinaihminen. Itseoppinut vänkääjä, joka nautti herrojen kovistelusta. Olen kuullut jostakin, että hän oli Ernesti Hentusen hengenheimolaisia. Hentunen oli 1950-luvulla aikansa rosvot kiinni – rabulisti, joka julkaisi mm. lehteä Minä huudan ja sen jälkeen lehteä Minä ulvon. Lehdissä arvosteltiin ankarasti Suomen herroja sekä tosista että perättömistä konnankoukuista. Erikoisen ankara hän oli Urho Kekkosta kohtaan. Lehtijutuistaan Hentunen oli usein käräjillä ja tapasi hävitä juttunsa.

Mutta Hentusen hengenheimolaisuus oli vain yksi puoli Sonkasaloa. Hän oli fanaattisen kiinnostunut historiasta ja erityisesti Lempäälän historiasta. Hänen maailmankuvansa oli jossakin kohtaa vanhatestamentillinen. Hän kirjoitti uhrivuorista, viljelymagiasta ja ajasta, jolloin kristinusko Hämeeseen tuli. Hän kertoo vaarinsa osallistuneen poikasena (ilmeisesti vuonna 1823) pääsiäisuhrirituaaliin vuorella, jota nykyään kutsumme Vannulankallioksi. Hän sanoo itse nähneensä 12 kivestä rakennettua uhrialttaria Pyhällön vuorella. Hän olisi kertonut isostavihasta Lempäälässä sekä pakolaispoluista Kangasalle, jos joku vain olisi ollut kiinnostunut. Hän mainitsee täkäläisen sananparren: ”Torittu toisella silmällään, Tervalammi tulisin kahlein.” Mikä tarkoittanee arvattavasti näiden kylän kahden vanhimman torpan tekijämiehen taitoja. Ainakin Lastusten kartano rakennutti näillä kahdella miehellä takamailleen yhteensä viiden torpan rakennukset, kertoo Sonkasalo. Torittu oli pitkä ja yksisilmäinen, Tervalammilta sujuivat sepän työt.

Sonkasalo yritti useaan otteeseen saada akateemisesti oppineita ihmisiä kiinnostumaan historian kertomuksistaan. Hän on ottanut yhteyttä Lempäälän historiaa kirjoittaneeseen Kirsti Arajärveen, joka sijoittikin pitäjänhistoriaan sivun verran kertomusta Tervalammin torpan elämästä. Hän on saanut varatuomari E.A. Aaltion sen verran vakuuttuneeksi, että Aaltio sijoitti 1964 julkaisemaansa Lempäälän Joulu –aikakirjaan Sonkasalon kertomuksen pääsiäisuhrista 1800-luvulla Lempäälässä. Hän on kirjoittanut Pälkäneen lukion rehtori Lauri Teivaiselle samoista asioista, mutta kiireidensä takia Teivainen – joka sittemmin oli hetken aikaa Ekologisen puolueen puheenjohtaja – ei reagoinut. Hän on myös kirjoittanut Kansallismuseoon ”Muinaistieteelliselle toimistolle” osoitetun tutkimuspyynnön, johon ei liene vastattu. Jos olisi vastattu, vastaus löytyisi Sonkasalon papereista. Itse sain kopion Sonkasalon uhrivuorikirjoituksesta kun Helsingin Sanomien kuukausiliite 1000-vuotisesta Lastusten kylästä oli julkaistu.

Yhden erikoisen seikan panin merkille. Sonkasalo kuvaa vaarinsa Isak Smedbergin kertoman perusteella Tervalammin torpan vuotuisen työkierron ja ruokatavat köyrinkin (kekrin) mainiten, mutta yksi työjakso puuttuu. Kyseinen työjakso on heinänteko ja heinän ajo latoon. Epäilen, että syy on se, ettei hän itse osallistunut tuon kaltaiseen ruumiilliseen työhön. Tai sitten torpparit tekivät heinätyöt kartanolle ja omat heinät tehtiin joissain päivänväleissä.

Olikohan Toivo Järvenpää tai Leo Liuttunen, joka kertoi seuraavan Sonkasaloa kuvaavan jutun. Miehet olivat Lastusissa, ruokalevolla jonkin veräjän pielessä, kun käki lensi veräjänpylvään päähän ja kukkui pitkän sarjan. – Tämä se vasta on oikeata elämää, sanoi Sonkasalo.


Kirjoittaja on Lastusten kylällä asuva tietokirjailija, joka on kirjoittanut kolmattakymmentä julkaisua maaseudun kehittämisestä, Lempäälän paikallishistoriasta, ekohistoriasta, biotaloudesta, ilmastopolitiikasta ja yhteiskunnallisista aiheista. Oltuaan 24 vuotta kunnallispolitiikassa Kuisma on jättäytynyt siitä pois. Eläkepäivillään Kuisman Jussi opiskelee ukiksi, kirjoittaa historiikkeja sekä on ottanut tähtäimeensä väitöskirjan. Kuisma on Pirkanmaan kylien yhteisjärjestön Pirkan Kylät ry:n puheenjohtaja.

Valokuitu osa 1 – Valokuituoperaattorin valinta

Tervetuloa Lastu-blogin lukijaksi. Tämän on Lastusten kyläyhdistyksen juuri höylätty blogi. Annoimme blogille nimen Lastu, kunnioittaaksemme vanhaa kylällä ilmestynyttä lehteä. Tätä blogia julkaisee Lastusten kyläyhdistys, kirjoittajat vaihtelevat. Voit ehdottaa itseäsi kirjoittajaksi, Lastusten kylään liittyvän aiheen kanssa.

Tämä valokuitublogisarjan ensimmäinen osa käsittelee valokuituoperaattorin valintaa Avoin Kuitu -verkkoon. Tätä blogia kirjoitettaessa toukokuussa 2021, Lastusten kylällä kaivetaan parhaillaan maahan – yhdessä sähköverkon kanssa – Elenian valokuituverkkoa laajalle alueelle Lastusiin, Lastustenkulmalle, Rautasemaan ja Suojalaan.

Lastusten valokuitu

Valokuituverkkoon liittyvät kiinteistöt ovat tehneet sopimuksen Elenian kanssa jo vuosi sitten. Tuo sopimus sisältää tietoliikenneverkon fyysisen osuuden viimeiset kilometrit. Samalla tapaa kuin sähköverkkosopimus Elenian kanssa sisältää vain sähkön siirron kiinteistöön, niin valokuidun osalta verkkosopimus Elenian kanssa sisältää vain tietoliikenteen siirron kiinteistöön. Elenia veloittaa verkosta, rakentamisen yhteydessä perittävän liittymismaksun lisäksi, kuukausimaksun. Kuukausimaksun suuruus ei riipu käytetystä operaattorista tai siirretyn datan nopeudesta tai määrästä.

Elenian toimittama valokuituverkko on Telian keksimän Avoin Kuitu -konseptin alla toimitettava tietoliikenneverkko ja liittyvän kiinteistön on pakko valita internetpalveluntarjoaja eli operaatori erikseen, samalla tapaa kuin sähköverkossa sähkön myyjä tulee valita erikseen. Kun asiakas valitsee Avoin Kuitu -operaattoreiden listalta sopivan operaattorin, niin internetliikenne reititetään kyseisen operaattorin verkon kautta. Valittu operaattori hoitaa myös internetyhteyden nopeudenhallinnan, laskutuksen, asiakaspalvelun ja monet lisäpalvelut.

Valokuituoperaattorit

Jokaisen operaattorin tarjoamien palveluiden yksityiskohdat ja lisäpalvelut ovat hieman erilaisia, mutta kaikki palvelut soveltuvat hyvin samankaltaisesti normaaliin kuluttajatason internetkäyttöön.

Avoin Kuitu -verkossa on tällä hetkellä tarjolla seuraavat neljä operaattoria, joista valita:

  1. Kuuskaista
  2. Lounea
  3. Seltimil
  4. Telia

Ylivoimaisesti tunnetuin näistä on mielestäni Telia, mutta ei kai nuo muutkaan huonoja voi olla. Suurimmat erot operaattoreiden välillä on hinnoittelun lisäksi saatavilla olevissa lisäpalveluissa, ohjeistuksissa ja lopuksi asiakaspalvelukokemuksessa. Itse internetliikenteen reitityksessä voi löytyä muutamien prosenttien latenssi- tai nopeuseroja suurimmissa nopeusluokissa, ruuhkaisimpina aikoina vuorokaudesta, riippuen siitä mihin suuntaan maapalloa liikennöidään. Veikkaan, ettei näitä nopeuseroja kukaan huomaa normaalissa käytössä. Toki operaattoreiden välillä voi olla eroja operaattorien omassa tietoturvassa tai palveluiden toimivuudessa internetin poikkeustilanteissa.

Operaattoreiden hintavertailu

Tässä hintavertailu, mitä valokuitu kokonaisuudessaan maksaa, kun valitsee kuluttajaliittymän 100 Mbit/s -perusnopeudella:

  1. Kuuskaista: 39,5 €/kk (18,6 €/kk Elenialle + 20,9 €/kk Kuuskaistalle)
  2. Lounea: 38,5 €/kk (18,6 €/kk Elenialle + 19,9 €/kk Lounealle)
  3. Seltimil: 47,6 €/kk (18,6 €/kk Elenialle + 29 €/kk Seltimilille)
  4. Telia: 43,5 €/kk (18,6 €/kk Elenialle + 24,9 €/kk Telialle)

100 Mbit/s on hyvä perusnopeus valokuituliittymään. Valokuituverkon 100 Mbit/s on kaikissa tilanteissa reilusti nopeampi yhteys, kuin mitä kylämme 4G-yhteydet voivat parhaimmillaankaan olla. Mikäli perheessä on useita yhtäaikaisia videonkatsojia tai internetyhteydeltä kaivataan erityisen suurta suorituskykyä, niin kannattaa valita suurempi nopeus halutulta operaattorilta. Nopeutta on myös helppo muuttaa jälkikäteen ottamalla yhteyttä operattoriin.

Operaattori kannattaa valita huolella, mikäli kotona on jo käytössä jokin IPTV-ratkaisu valmiiksi. Joidenkin IPTV-palveluiden kaikki ominaisuudet eivät välttämätä ole käytössä kaikilla operaattoreilla käytettäessä. Esim. Telia TV vaatii Telian liittymän, jotta kaikki kanavat näkyvät.

Seuraavassa valokuitua koskevassa osassa 2 kirjoitan tarvittavasta laitteistosta sekä osassa 3 vertailen eri IPTV-ratkaisuja.

Lue lisää:
Valokuituprojektin oma webbisivu: lastunen.net/valokuitu
Avoin Kuitu -operaattoreiden lista: www.telia.fi/avoinkuitu


Artikkelin kirjoittaja, Juho Leppämäki on asunut Lempäälän Lastusten kylällä vuodesta 2016 lähtien. Hän on kotoisin maalta, Pylkönmäeltä Keski-Suomesta. Kaupunkielämään hän tutustui 10 vuoden ajan, eläessään huoletonta nuoruuttaan Tampereen Hervannassa. Juhon ensikosketus IT-maailmaan tuli 90-luvun puolivälissä, silloin kun Windows 3 piti käynnistää MS-DOSin komentoriviltä. Nykyään hän työskentelee terveydenhuollon ja lääketieteen ohjelmistojen laadunhallinta- ja myyntitehtävissä sekä harrastaa vapaa-ajallaan kestävyysliikuntaa, Lastusten kyläyhdistystä ja Lastusten vesihuolto-osuuskuntaa.