Avoimet kylät / Kylä tutuksi pyöräily 13.6.2020

Lastusten kylä osallistui tänäkin vuonna Avoimet kylät-päivään lauantaina 13.6. 2020. Valtakunnallisesti Avoimet kylät päivää vietettiin  poikkeuksellisesti korona-pandemian vuoksi pääasiassa verkossa. Lastusten kylässä on ollut jo monena vuonna perinteenä Kylä tutuksi-pyöräretki kylän pitkäaikaisen asukkaan Juha Kuisman johdolla. Tänäkin vuonna matkaan lähdettiin myös ihan livenä lähes parin kymmenen pyöräilijän voimin. Tänä vuonna pyöräretki suuntautui Pyörönmaan suuntaan.   Matkan aikana kuultiin katsaus myös kylän historiaan. Matkalla nähtiin mm. kaivo, joka oli 1960-luvulla käytössä  silloista kolmostietä rakentaneilla vangeilla. Vankien parakkikylä sijaitsi aivan kolmostien vieressä.  Lisäki pyöräretkeläiset kuulivat tarinan koskesta, jonka ns. sähkölaitoksesta saatiin sähköä 1930-luvulla metsästäjien majaan. Myös monia muita mielenkiintoisia tarinoita kuultiin matkan varrella. Voit käydä pyöräilemässä reitin myös omatoimisesti. Ohjeet löytyvät täältä kotisivuilta aiemmasta Mennyttä ja tulevaa-uutisesta.

Lastusten kyläyhdistys ry

Copyright © 2024 Lastusten kyläyhdistys ry. All rights reserved.