Kategoria: Lastu

Meidän pikku isäntä on kohta 1,5-vuotias ja hänen epäonnekseen äitinsä ei tunne täältä Lempäälästä juuri ketään. Senpä vuoksi olemme kolunneet yhdessä niin muskarit kuin kunnan tarjoamat perhepäivät – unohtamatta Lastusten leikkitreffejä, joilla olemme olleet kahdesti.

Asumme Rautasemassa, joten täältä lähteminen mihin tahansa vaatii pientä suunnittelua. Samalle ajomatkalle kun olisi hyvä ajoittaa vaikkapa kauppareissu. Esimerkiksi Lempäälän keskustan perhekahviloissa käydessä olemme voineet palauttaa kirjaston kirjat ja viedä muoveja keräykseen. 

Lastusten leikkitreffeihin en pystynyt yhdistämään mitään ”järkevää”, mutta olen kokenut Lastusten koululla käymisen muuten kiinnostavaksi, koska poikamme tulee toivottavasti käymään koulunsa siellä, ihan niin kuin isänsäkin aikoinaan. 

Lastusten kokoontumisilla on myös yksi lyömätön etu muihin verrattuna: väkeä on sopivasti. Vaikka kaikkien lasten nimiä ei oppisi muistamaan, paikalliset äidit jäävät mieleen, koska heitä ei ole kolmea tusinaa. Ja niillä toisilla leikkitreffeillä, joissa olimme, oli meidän lisäksemme vain yksi äiti ja lapsi. Meitä asia ei haitannut vaan päinvastoin: sain monta hyvää vinkkiä esim. Valkeakosken seurakunnan muskareista.

Kannustan siis kaikkia kotona olevia vanhempia tutustumaan ennakkoluulottomasti jokaiseen mahdollisuuteen, jota tarjotaan mökkihöperöityville vanhemmille ja heidän seiniä pitkin kiipeileville lapsilleen. Jos yhdessä paikassa on hälinää ja tungosta, toisessa voi olla hyvinkin rauhallista ja leppoisaa. Myös perhetyypit ovat eri puolilla Lempäälää erilaisia. Uusperheellinen, kuten minä, löytää vielä tavallista enemmän jutunjuurta samankaltaisen kanssa (mutta totuuden nimissä täytyy myöntää, että näin puheliaalle ihmiselle hiljaa oleminen on aika harvinaista).

Kirjoittaja Kaisa Nummenpää-Pyhälä on asunut Lempäälässä pari vuotta. Hän on kotoisin Riihimäeltä, mutta nuorena aikuisena hän asui yhteensä 14 vuotta pääkaupunkiseudulla. Hän on kotimaisen kirjallisuuden maisteri ja harrastaa jälleen astangajoogaa monen vuoden tauon jälkeen. 

Viime aikoina mediassa on näkynyt ja kuulunut paljon erilaisia kouluun liittyviä kirjoituksia ja keskusteluja. On kirjoitettu vanhempien koulushoppailusta, avokonttorimallin mukaan rakennettujen modernien koulurakennusten haasteista, opettajien ja oppilaiden pahoinvoinnista, ja mm. siitä, kuinka nuoret yhä useammin tarvitsevat terapiaa selviytyäkseen koulunkäynnistä tai esim. erityislukioiden hurjista vaatimuksista. Pisa-tulosten laskun ihmettelykään ei ota laantuakseen.

Pysähdyin jälleen kerran miettimään, katsomaan, kuuntelemaan ja ihmettelemään. Halusin ymmärtää. Kyselin eri-ikäisiltä nuorilta, jotka vaikuttavat tasapainoisilta ja hyvinvoivilta. Haastattelin sellaisia nuoria, joilla ei ole aina mennyt niin hyvin. Kysyin niiltä, jotka ovat tarvinneet terapiaa tai jotakin muuta vahvaa ammattilaisten antamaa tukea selvitäkseen elämässä eteenpäin. Kysyin kokemuksia eri vuosikymmenillä koulua käyneiltä aikuisilta, tarkkailin ja kuuntelin opettajia, alansa huippuammattilaisia, ja palauttelin mieleeni myös omat kokemukseni hyvin erilaisista tehtävistä ja rooleista koulumaailmassa vuosikymmenien aikana.

Saatat arvata, mitä kuulin, näin ja huomasin. Kyllä. Jatkuvan muutoksen ja vielä sen lisäksi monesta suunnasta vyöryvän tarpeen kehittää, tehostaa, uudistaa, parantaa ja olla kaiken aikaa jotenkin ”keulassa”, kehityksen kärjessä. Hämmästyksekseni tämä ilmiö näkyi myös joidenkin vanhempien (onneksi pienen vähemmistön) ajattelussa ja puheessa. Omille lapsille haluttaisiin jotain erityistä, mielellään profiloitunut huippukoulu, jossa valikoituneet opettajat valmentavat koululaisista suuria staroja ja tulevaisuuden menestyjiä. Joidenkin vanhempien mielestä tavallinen on tylsää ja tavoitteet pitää olla tapissa alusta alkaen.

Vaikuttaa siltä, että koulumaailmaa vaivaa ainakin aika-ajoin vauhtisokeus. Lieneekö pieni osasyy siihen ulkopuolelta tulevat kovat odotukset? Kaikkia uudistuksia ei ole ehditty kunnolla sisäistää, ottaa haltuun, saati arvioida niiden tuloksia ja vaikutuksia, kun on jo otettava käyttöön uudet menetelmät ja ideat. Monenlaiset tuulet puhaltavat. En väitä, että kaikki uudistukset olisivat pahasta. Monet muutokset ovat tuoneet hyviä asioita ja koulujen on syytäkin seurata aikaansa ja olla siellä kehityksen kärjessä. Mutta sitä ei tule unohtaa, että ihminen muuttuu hitaasti.

Puolen vuosisadan aikana ihmisen aivot kaikessa monimutkaisuudessaan eivät ole muuttuneet juuri lainkaan. Toisin, kuin ympäröivä maailma. Olemme siirtyneet vauhdilla maatalous- ja teollisuusyhteiskunnasta, palvelu- ja tietoyhteiskuntaan, joka sekin on auttamatta jäänyt jalkoihin, kun kulutus-, viihde- ja someyhteiskunta on vyörynyt vauhdilla vallitsevaksi todellisuudeksi. Onko ihme, jos koulut ja opetussuunnitelmat eivät pysy mukana? Pysyykö ihminen mukana tässä muutosvauhdissa? Vastaus on yksiselitteinen ei. Ja kun kuitenkin kovasti yritämme, me kaikki oireilemme.

Tosiasioiden kieltäminen tai niiden edessä silmien sulkeminen on typeryyttä. Päätöksiä tekevien ja rahavirtoja ohjailevien politikkojen ja kuntapäättäjien tietoisuutta ja ymmärrystä ihmisen kehityspsykologiasta, ihmisaivojen vaatimasta pitkästä kypsymisajasta ja ylipäätään ihmisyyden aivan keskeisistä rakennusaineksista tulisi lisätä huomattavasti. Heillä kun on avaimet käsissään silloin, kun päätetään päivähoidon järjestämisestä, pienten kyläkoulujen lakkauttamisesta tai suurien ”avokonttorikoulukompleksien” rakentamisesta.

Menneinä vuosina ja vuosikymmeninä minulla on ollut mahdollisuus työskennellä monenlaisissa kouluissa eri puolella Suomea ja Pirkanmaata. Olen nähnyt ja kokenut sekä isojen yhtenäiskoulujen että pienten kyläkoulujen arjen ja juhlat. Itse olen kyläkoulun kasvatti ja kaikilla lapsillani on ollut mahdollisuus käydä alakoulu pienessä kyläkoulussa. Koen ja ymmärrän, että olemme tässä suhteessa olleet etuoikeutettuja. Kyläkoulu lapsen ensimmäisten kouluvuosien kasvuympäristönä on mahdollisuus, jonka syvällinen ymmärtäminen vaatii vertailupohjaa. Minulle sitä on kertynyt monesta eri näkökulmasta.

Yksikään haastattelemani kyläkoulua käynyt nuori tai aikuinen ei surkutellut sitä, että pienessä kyläkoulussa ei ollut mahdollista valita ranskaa tai edes saksaa valinnaisena oppiaineena tai että tilat eivät olleet modernin oppimisteknologian huippua. Sitä kiittelivät kaikki, että koulussa oli aikaa ja mahdollisuuksia leikkiä ja siellä tutustui oman asuinalueen eri-ikäisiin ihmisiin, ei vain oman ikäisiin luokkakavereihin. Kyläkoulun kokeneet kiittelivät yhteisöllisyyttä. Sitä, että kaikki pienestä eskarilaisesta isoon yläluokkalaiseen tunsivat toisensa ja jokainen henkilökuntaan kuuluva, jopa suurin osa koulukavereiden vanhemmista olivat tuttuja ja turvallisia, arjessa läsnä olevia aikuisia. Kyläkoulujen kasvatit mainitsivat kerta toisensa jälkeen, että se oli ihmisen kokoinen koulu.

Nykyajassa näkyviä haasteita, erityisesti lasten ja nuorten pahoinvointia ei ole mahdollista taltuttaa tai ratkaista, jos emme ole valmiita pysähtymään olemassa olevan, ehkä hieman vanhanaikaiselta kuulostavan tiedon ja kokemuksen äärelle. Sen mukaan päiväkoti-ikäinen tarvitsee ensisijaisesti perushoivaa, syliä ja pysyvät, turvalliset ihmiset ympärilleen. Alakouluikäinen ei ole itseohjautuvuuteen kykenevä pieni aikuinen, vaan edelleen ihmisenä olemisen ydintaitoja harjoitteleva, haavoittuva ja monella tavalla keskeneräinen olento, jolle riittää erinomaisen hyvin se, että kuuden ensimmäisen kouluvuoden aikana on opittu lukemaan, laskemaan, kirjoittamaan, auttavasti ajattelemaan ja olemaan ihmisiksi.

Yläkouluun siirtyvä murrosiän myllerryksessä kamppaileva nuori tarvitsee tuekseen ja oppaakseen hyvinvoivia, ymmärtäviä ja kypsiä aikuisia, jotka uskaltavat pitää rajat lempeästi, mutta lujasti. Se mahdollistaa ydintaitojen syventämisen, oman ajattelun ja kriittisyyden kehittymisen ja kaikkien niiden valmiuksien haltuun ottamisen, mitä nuori tarvitsee matkalla kohti aikuisuutta ja vähitellen lisääntyvää vastuuta itsestään.

Ihmislapsen kasvulle aivan oleellinen tekijä kaikissa vaiheissa on siis kasvurauha; turvallisuus ja tunne siitä, että olen arvokas, hyväksytty ja rakastettava omana itsenäni. Miten tämä toteutuu jatkuvan muutoksen, kiireen ja tehokkuusvaatimusten keskellä? Nykyään jo ymmärretään se, että laatulihaa ei voi kasvattaa täyteen ahdetuissa häkkikanaloissa, vaikka se olisikin kustannustehokasta. Mitä ymmärrämme ihmislasten kasvuoloista?

Onnittelen niiden kuntien asukkaita, joiden päättäjät ovat ymmärtäneet säilyttää pienet kyläkoulunsa ja haastan kaikkia päättäjiä kaikkialla ottamaan rohkeasti käyttöön ne mahdollisuudet, mitä pienet, ihmisen kokoiset yksiköt tarjoavat, vaikka se tarkoittaisi jopa vanhojen päätösten pyörtämistä. Väitän, että kyläkoulut ovat mahdollisuus, jolla saadaan aikaan todellisia ja vaikuttavia muutoksia. Näkökulman vaihtaminen ja toiminnan muuttaminen vaatii rohkeutta. Tunnetko sinä rohkeita päättäjiä, vai oletko yksi heistä?

Kirjoittaja Merja Saulamaa on suurperheen äiti, tukiperhevanhempi, opettaja, yrittäjä, ratkaisukeskeinen työnohjaaja ja -terapeutti, joka tällä hetkellä työskentelee asiantuntijatehtävissä ja lisäksi vastaanottaa työnohjaus- ja terapia-asiakkaita Mielen Kuntosalilla Tampereen Kalevassa, joskus myös etävastaanotolla tai luonnon keskellä kävellen. Merjan kaikki yhdeksän lasta ovat käyneet Lastusten koulun, ja hän itsekin on työskennellyt Lastusissa opettajana useamman kerran eri mittaisia jaksoja. Merja on ollut perustamassa Lastusten koulun vanhempainyhdistystä ja toiminut vuosia vanhempainyhdistyksen hallituksessa. Merjan sydäntä lähellä ovat lapset ja nuoret, erityisesti ne, joiden koulupolku ei ole ollut kovin tasainen tai suora. Tasapainoa Merjan vauhdikkaaseen arkeen tuo luova kirjoittaminen ja asioiden tutkiminen uusista näkökulmista.

Kyläkoulut ovat rikkaus, joihin tullaan vierailemaan kauempaakin.
Lastusten koululla on viimeisen parin vuoden aikana käynyt vieraita Maltalta, Italiasta, Australiasta, Uudesta-Seelannista, Latviasta ja Kreikasta.
Vierailijoiden joukossa on ollut muun muassa opettajia, rehtoreita sekä muita asiantuntijoita.

Lastusten koululla käyneet vieraat ovat tutustuneet koulun arkeen olemalla mukana koulupäivissä oppilaiden kanssa luokassa ja seuraamalla opetusta. Maltalaiset vieraat olivat erityisen vaikuttuneita Lastusten koulun kodinomaisesta miljööstä sekä ilmapiiristä. Australialaiset ja uusi-seelantilaiset vieraat osallistuivat myös koululaisten kanssa välituntileikkeihin muun muassa laskemalla pulkkamäkeä. Kaikkia ulkomaisia vieraita jaksaa hämmästyttää myös teknisen työn luokka, jossa opetellaan käyttämään potentiaalisesti vaarallisiakin työkaluja turvallisesti. Vierailut antavat myös vastavuoroisesti paljon koulun oppilaille. He saavat tietoa muun muassa erilaisista kulttuureista.

Vieraat ovat aistineet koulun aidosti lapsista välittävän ilmapiirin, joka antaa kylän ja sen lähialueiden lapsille turvallisen kasvuympäristön. He ovat ihastelleet opetuksessa hyödynnettävää itse tekemistä sekä luonnon läheisyyttä.  Välituntileikkeihin virikkeitä ja aktiviteetteja tarjoaa monipuolinen koulun piha-alue sekä viereinen metsä. Oppilaat kiipeilevät, liikkuvat ja rakentavat innolla majoja.

Koulupäivän katkaisee pitkä välitunti, joka mahdollistaa monenlaiset puuhat. Latvialaiset vieraat olivat erityisen kiinnostuneita koulun virikkeellisestä ympäristöstä, jollaista heillä ei paikallisissa kouluissa ole. Koulun arjessa näkyy myös eri-ikäisten yhteisöllisyys, kaikki ovat tervetulleita leikkimään toistensa kanssa.

Lastusten koulun henkilöstö on kertonut vierailijoille monipuolisesti koulun arjesta. Erityisesti matalan kynnyksen yhteistyö koulun ja kotien välillä on sujuvaa ja mutkatonta, jota vieraat erityisesti pitivät arvokkaana. Käytännön esimerkkinä tästä on matalan kynnyksen tupaillat, joita järjestetään parin kuukauden välein, jolloin koulun henkilöstö ja vanhemmat kokoontuvat yhteen keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Koulun ja muun kyläyhteisön vuorovaikutusta tuetaan mm. kyläkerhoilla ja leikkitreffeillä. Näin esimerkiksi lasten kanssa kotona olevat vanhemmat pääsevät lasten kanssa tutustumaan jo hyvissä ajoin tulevaan kouluunsa. Kyläkerhotapaamisten tarkoituksena on tarjota mielekästä, monipuolista ja hauskaa yhdessäoloa tukien eri-ikäisten kyläläisten yhteisöllisyyttä. Pienet koulut tarjoavat turvallisen kasvuympäristön. Moni onkin todennut, että tällaisessa ympäristössä lapset saavat olla pidempään lapsia.

”Kuin jonkun kotiin tulisi”. Tämä on toteamus, jonka viimeisimmät ulkomaalaiset Lastusten koululla tutustumassa käyneet vieraat sanoivat.

Lastusten koulu on yksi Lempäälän kyläkouluista. Lastusten koulussa opiskelee tällä hetkellä 57 oppilasta eskarista kuudenteen luokkaan asti. Koulussa on kolme opettajaa, kaksi koulunkäynninohjaajaa sekä erityisopettaja yhtenä päivänä viikossa.

Tämä artikkeli on julkaistu Lempäälän-Vesilahden sanomissa 1.11.2023.

Kirjoittaja, Annele Matintupa on asunut Lempäälän Lastusten kylällä lähes 18 vuoden ajan ja on tällä hetkellä Lastusten kyläyhdistyksen sihteeri. Hän on kotoisin maalta, Vihteljärven kylästä Satakunnasta. Helsingissä ja Tampereella vietettyjen vuosien jälkeen hän päätyi Lastusiin. Työssään globaalisti toimivan infra-alan yrityksen toimitusjohtajana hän edistää liikenneinfran hallinnan ja ylläpidon uusia mahdollisuuksia. Erityisesti vähäliikenteiset tiet ja niiden kunto ovat lähellä hänen sydäntään. Hän harrastaa lasten harrastusten myötä mm. seuratoimintaa vikellyksen parissa, aktiivista kylätoimintaa ja erilaisia liikunnan lajeja.

Olimme jo pidempään keskustelleet mieheni kanssa omaan omakotitaloon muuttamisesta, koska rivarikaksio Ideaparkin läheisyydessä alkoi tuntua jo pieneltä. Suurimpina toiveina oli, että oma tontti olisi riittävän suuri ja naapurin keittiö ei näkyisi suoraa olohuoneen ikkunasta.

Kesällä 2018 miehen veljen työpaikan kahvipöydässä käydyn keskustelun jälkeen saimme kuulla, että Lastusissa olisi myynnissä meille mahdollisesti sopiva tontti. En ollut kuullut kertaakaan Lastusista muutaman Lempäälä-vuoteni aikana ja kartasta katsottuna Lastunen vaikutti sijaitsevan kaukana maaseudulla tällöin vielä katuvalottoman Helsingintien läheisyydessä. Päätimme kuitenkin mennä katsomaan tonttia. Muutamien mutkien jälkeen pääsimme juuri ennen seuraava joulua muuttamaan vastavalmistuneeseen omakotitaloomme. Meidän mukanamme uuteen kotiin muutti koiramme lisäksi myös juuri kuukauden täyttänyt poikavauva. Pääsimme aloittamaan vauva-arkea uudella kylällä. Erityisen ilahduttavaa oli, kun naapurimme poikkesi toivottamaan meidät tervetulleeksi kylälle.

Aluksi aika kului uuden kodin järjestelyissä eikä pienen vauvan kanssa juuri päässyt ulkoilemaan. Vähitellen aloin selvittää, että mitä puuhaa sitä oikein keksittäisiin ja totesinkin Lastusten sijainnin olevan loistava harrastusten kannalta. Pääsimme helposti kulkemaan Valkeakoskelle muskariin ja uimahalliin, Lastustentietä perhekerhoihin Lempäälän keskustaan ja uimakouluun taas Tampereen suuntaan. Meillä oli oma auto käytössä, mutta läheiseltä bussipysäkiltä pääsee näppärästi rattaiden kanssa Valkeakoskelle sekä Ideaparkin kautta Tampereen suuntaan. Tutustuimme myös oman kylämme harrastustoimintaan ja päädyimme läheisellä Lastusten koululla järjestettäville leikkitreffeille. Leikkitreffeillä on mahdollisuus tutustua muihin kylällä asuviin lapsiperheisiin. Isommilla lapsilla on mahdollisuus tutustua eskarin toimintaan. Kylällä toimivia perhepäivähoitajiakin on leikkitreffeillä käynyt ryhmineen, joten siellä on myös mahdollisuus kysellä heillä tarjolla olevista hoitomahdollisuuksista. Leikkitreffien myötä olemmekin saaneet sieltä vuosien aikana todella hyviä ystäviä.

Koronaviruksen leviämisen myötä yhtäkkiä lähes kaikki harrastustoiminta loppui kuin seinään. Miehen työpäivien aikana vietimmekin vauvan ja koiran kanssa aikaa lähinnä omalla kotikylällämme. Samoihin aikoihin vauva alkoi nukkua unensa vain liikkuvissa rattaissa, joten kävelimme lukemattomia tunteja lähiteillä tutkimassa paikkoja. Samalla saimme tilaisuuden tutustua uusiin ihmisiin ja monenlaisia keskusteluita on käyty kylätiemme varrella. Lastusissa asuu nykyään todella paljon pikkulapsiperheitä, joten tulevaisuudessakin saadaan varmasti kivoja kaverileikkejä aikaiseksi!

On hienoa, kun omalta tontilta pääsee suoraan metsään. Alusta lähtien olemme ulkoilleet paljon alueen lähimetsissä. Lapsi on tutkinut samalla maastoa, kun me aikuiset olemme poimineet esimerkiksi mustikoita. Läheiset metsät ja Helsingintien ylittävä Birgitan polku tarjoavat upean mahdollisuuden esimerkiksi retkeilyyn lapsi kantorepussa. Lähistöltä löytyy muun muassa Vähä-Kausjärven laavu. Lastusten koulun alueella on nuotiopaikka ja tulevaisuudessa myös laavu. Koulun ympäristössä on myös mahdollista leikkiä isomman lapsen kanssa kiipeilytelineillä, poiketa kirjastoautoon tai heitellä frisbeetä. Talvella olemme kokeilleet jääkentällä luistelua ja läheinen latu on tarjonnut puitteet myös hiihdon opetteluun. Silloin tällöin olemme ajelleet myös naapurikylään, Ahtialaan Topinpuiston leikkikentälle. Siellä olemme myös tutustuneet samaan kouluun tuleviin lapsiin.

Palasin välissä hetkeksi työelämään, mutta pian, loppuvuodesta 2021, meille syntyi toinen poikavauva. Nyt vietinkin aikaa kotikylällä taaperon, vauvan ja koiran kanssa. Korona-rajoitukset alkoivat vähitellen helpottaa ja pääsimme jälleen harrastustemme pariin.

Uuden kyläläisen kannattaa ehdottomasti tutustua kyläyhdistyksen toimintaan. Me emme tunteneet kylältä ketään entuudestaan ja iso apu kylälle sopeutumisessa on ollut toimiminen kyläyhdistyksen johtokunnassa. Sitä kautta on tutustunut uusiin ihmisiin, päässyt vaikuttamaan ajankohtaisiin asioihin ja on saanut arvokasta tietoa kylän historiasta. Meillä lapset eivät ole vielä kouluiässä, mutta vuosien aikana olemme tutustuneet myös lähikoulun yhteisölliseen toimintaan. Lastunen on mukavan rauhallinen maalaiskylä, jonka kylätielle voi isommat lapset päästää turvallisin mielin tutkimaan ympäristöään, harrastamaan ja tapaamaan kavereitaan. Nyt voi jo sanoa, ettei olla päätöstä muuttaa Lastusiin kaduttu hetkeäkään!

Kirjoittaja on Sastamalan maalaiskylällä sijaitsevalta maitotilalta lähtöisin oleva hammaslääkäri. Perheeseen kuuluvat aviomies Janne, 1- ja 3-vuotiaat poikalapset sekä koira. Pikkulapsiperhearki ja kohta taas jatkuva työelämä pitävät kiireisinä, mutta vapaa-ajalla tulee höntsäiltyä agilityä, liikuttua luonnossa ja soiteltua klarinettia. Lisäksi on tullut oltua mukana ammattiyhdistystoiminnassa ja kyläyhdistyksen johtokunnassa.

Kotikylässäni Lempäälän Lastusissa puitteet talviurheilulle ovat nykyään erinomaiset. Sääolosuhteiltaan hyvinä talvina Lastusissa on mahdollista pitkään hiihtää luonnonkauniilla ladulla tai luistella kyläkoulun yhteydessä sijaitsevalla luistelukentällä. Hiihtolatu lähtee Lastusten koululta ja kulkee perinteisessä maaseutumaisemassa aina Innilän urheilumajalle asti. Ladulla voi hiihtää niin perinteistä kuin luistelutyylin hiihtoa ja siellä on mahdollista tehdä jopa 18 km pituisen lenkin. Hiihtoladusta ja hiihtämisestä saisi aiheena varmasti kokonaisen blogikirjoituksen tehtyä, mutta tässä kirjoituksessa haluan kuitenkin keskittyä kylän luistelukenttään ja siihen liittyvään talkootyöhön. Luistelukentän ylläpito vapaaehtoisvoimin on herättänyt mielenkiintoa muissa kylissä ja olemme kyläyhdistykseen saaneet kyselyitä siitä, kuinka luistelukenttää käytännössä hoidetaan. Pyrin tässä kirjoituksessa avaamaan tarkemmin kuinka Lastusissa asian suhteen on asian suhteen toimittu.

#kylläkylille-sopimus ja kuntayhteistyö

Joitakin vuosia sitten Lastusten kyläyhdistys alkoi pohtia tapoja pidentää luistelukentän käyttöaikaa talvisin. Tuolloin joidenkin talvien aikana kenttä oli ollut käytössä vain muutamia viikkoja, vaikka säiden puolesta olisi ollut mahdollista luistella useampana kuukautena. Luistelukentän jäädytys oli muiden kylien tavoin Lempäälän kunnan vastuulla, mutta kunnan resurssit eivät riittäneet ylläpitämään kentän jäätä kuin osan aikaa talvesta. Tämä oli ymmärrettävää, sillä Lempäälässä oli yhteensä noin 15 käytössä olevaa luistelukenttää ja jäädytykseen varatut resurssit olivat rajalliset.

Kyläyhdistys aloitti keskustelun Lempäälän kunnan kanssa vaihtoehdoista edistää luistelukentän käyttöä ja neuvottelujen jälkeen yhteinen sävel löytyi #kylläkylille-sopimuksen muodossa. Sopimus on ns. puitesopimus, joka mahdollistaa kyläyhdistyksen ja kunnan välisen yhteistyön erilaisissa asioissa. Yhtenä kohtana sopimuksessa sovittiin, että kyläyhdistyksen vastuulle tulisi luistelukentän jäädytys ja ylläpito talvikaudella sekä kentän hoitaminen kesäkaudella. Sopimuksen ja talkootyön ansiosta luistelukentän käyttöaika talvisin on lisääntynyt huomattavasti: Kentän jäädytys voidaan aloittaa lähes heti kun säätila sen sallii ja ylläpitoa voidaan jatkaa niin pitkälle kevääseen kuin talvisia säitä riittää. Yleensä ensimmäinen luistelukuntoinen jää saadaan aikaan jo ennen joulua. Talkootyö ensijäädytyksissä on ollut aktiivista, mistä osoituksena Lastusten luistelukenttä on ollut kolmena viime vuotena ensimmäisenä avattu luistelukenttä koko Lempäälässä. Tänä kautena (2022-2023) kenttä oli auki jopa ennen Tampereen Sorsapuiston tekojäärataa!

Kentän jäädytys ja ylläpito

Henkilöitä kentän jäädytykseen ja auraukseen saadaan kentänhoitoa varten perustetun Whatsapp-ryhmän kautta, jossa tällä hetkellä on mukana noin 20 aktiivista kyläläistä. Jäädytystä on viime vuosina koordinoinut kyläyhdistyksen urheiluvastaava Iiro Kuusjärvi. Iiron pitkä kokemus jääkiekosta ja siihen liittyvästä seura- ja huoltotoiminnasta ovat antaneet talkoolaisille hyvän tietotaidon luistelukentän jäädyttämisestä. Iiro on järjestänyt vuosittain perehdytyksen uusille osallistujille, jossa on käyty läpi jäädytykseen liittyviä perusasioita kuten letkujen ja vesipostin käyttöä, kentän käsiaurausta, valaistuksen kytkemistä, sekä kentän kasteluun ja jäädyttämiseen liittyviä asioita. 

Jään perustaminen aloitetaan jo syksyllä tasoittamalla kentän pintaa luistelukenttää varten. Lisäksi vuosittain kentän ympäriltä raivataan vesakot pois ja tarkistetaan kentän laitojen kunto. Ensimmäinen jäädytys aloitetaan heti kun pakkasta on luvassa pidempi jakso. Tällöin jäädytystä tehdään 3-5 kertaa vuorokaudessa useamman viikon ajan. Yksi jäädytyskerta kasvattaa jään paksuutta vain n. 1 mm verran, joten jäädytyskertoja tarvitaan useita ennenkuin jää voidaan avata luistelukäyttöön. Jäädytystä jatketaan niin pitkään kunnes noin 60 mm paksuus saavutetaan. Tällä paksuudella pystytään varautumaan mahdollisiin suojakeleihin, joita väistämättä tulee vastaan jossain vaiheessa talvea. Tällöin pakkasten taas saapuessa, koko urakkaa ei tarvitse aloittaa uudestaan alusta. Kun jään riittävä paksuus on saavutettu, jäänhoito siirtyy ylläpitovaiheeseen, jossa kenttä aurataan ja jäädytetään noin 1-2 kertaa viikossa. Tätä jatketaan niin pitkään kun vain pakkassäitä riittää, yleensä aina maaliskuun alkuun saakka. 

Hyötyjä kaikille

Luistelukentän parantuneesta käytettävyydestä saavutetut hyödyt ovat olleet helposti nähtävissä. Vapaaehtoistyössä palkkiona usein riittää hyvä mieli ja kentän aurausta ja jäädytystä voidaan ajatella myös jonkinlaisena hyötyliikuntana. Lastusten koulun oppilailla luistelukenttä on ollut ahkerassa käytössä. Jäädytysporukassa mukana oleva Lastusten koulun nykyinen rehtori Oula Pihlajamäki kertoi että paras palkkio talkootyöstä on nähdä päivittäin lasten aito ilo päästä luistelemaan. 

Kentän parantunut käytettävyys tarjoaakin etuja erityisesti kylän lapsille: Aiemmin kenttä oli käytettävissä vain muutamana viikkona talvessa kun nykyään luistelua voidaan harjoitella säiden salliessa koko talvikausi. Ilman luistelukenttää, luistelun harrastaminen Lastusissa olisi hyvin vaikeaa, koska etäisyydet muille luistelukentille ovat niin pitkiä ettei matka taitu helposti ilman kulkuneuvoa. 

Talkootyön kautta lapsille tarjotaan paremmat mahdollisuudet harrastaa talviurheilua omassa kotikylässään ilmaiseksi ja kaikille avoimesti mikä edistää lasten tasa-arvoa. Luistelukentän talkootyö toimii myös kannustavana esimerkkinä lapsille myöhemmin osallistumaan yhteisölliseen toimintaan ja oppimaan vastuullisuutta. On selvää, että yhteiskunta ei pysty tarjoamaan kaikkea, joten verrattain pienillä ponnisteluilla vapaaehtoisten voimin voidaan saada aikaan kaikkia hyödyttäviä ratkaisuja. Talkootoiminnan kautta myös kunta on saanut hyötyjä. Kunta saa apua luistelukentän ylläpidossa ja jäädytyksessä, ja kenttään aiemmin sidotut resurssit voidaan käyttää muiden luistelukenttien ylläpitämiseen, mikä osaltaan parantaa luistelumahdollisuuksia koko kunnassa. 

Lastusissa parantuneet talviurheilumahdollisuudet on otettu vastaan hyvillä mielin ja vapaaehtoistyöstä on saatu paljon hyvää palautetta. Ja siitä suuri kiitos kuuluu ennen kaikkea ahkerille talkoolaisille. Tätä kirjoittaessa tulevat sääennusteet näyttävät luistelujään osalta vielä hyviltä ja uskoisin, että saamme nauttia luistelusta kylän omalla kentällä varmasti vielä useamman viikon ajan. Tervetuloa luistelemaan Lastusten kentälle!

Kirjoittaja, Jouko Mäkelä on asunut Lastusten kylällä 11 vuotta. Hän on kasvanut maatilalla Evijärven Kerttuankylässä Etelä-Pohjanmaalla. Hän toimii yrittäjänä IT-alalla ja työskentelee tällä hetkellä satamanostureiden automaation parissa. Vapaa-ajallaan hän harrastaa liikuntaa ja valokuvausta.

Sain kunnian vierailla Lastusissa ensimmäistä kertaa jo viime vuosituhannen puolella. Olin juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja toimin lastenhoitajana useammassakin perheessä Lastusissa. Nämä varhaiset vuodet sytyttivät rakkauteni Lastusta kohtaan. Päätin, että jos joskus saisin omia lapsia, tavoitteenani olisi järjestää heidät Lastusten kouluun ja tarjota heille tämä kaunis ja rauhallisen kasvuympäristö.

Lapsemme syntyivät vuosina 2003 ja 2006 ja aloimme pohtia omakotitalon rakentamista. Löysimme unelmiemme tontin Lastusista 2008 ja pääsimme rakentamaan kotiamme Havulaa. Rauhallisen kasvuympäristön lisäksi Lastusen ehdoton etu oli sijainti. Opiskelin tuohon aikaan Tampereella kätilöksi, kävin töissä Hämeenlinnassa Kanta-Hämeen Keskussairaalassa ja mieheni matkusti paljon ulkomailla. Hyvät kulkuyhteydet niin Tampereelle, Hämeenlinnaan kuin Helsinki-Vantaan lentokentälle olivat meille tärkeitä.

Esikoisemme ehti aloittaa Lastusten koululla esikoulun ja ensimmäiset luokat, kunnes tiemme vei mieheni työkomennuksen vuoksi Kalifornian Piilaaksoon. Vietimme siellä kaksi upeaa vuotta, imien innovatiivista ilmapiiriä eri kulttuurien, kielten ja uskontojen sulassa sovussa. Kuopuksemme aloitti koulutaipaleensa tässä kansainvälisyyden karnevaalissa englanniksi. Kiitollisena tästä kokemuksesta palasimme kotiimme Lastusiin vuonna 2014, jolloin molemmat lapsemme jatkoivat Lastusten koulussa. Talomme oli ollut vuokrattuna toiselle lapsiperheelle koko ulkomailla olomme ajan.

Piilaaksovuodet innostivat minut yrittäjyyden polulle ja perustinkin vuonna 2015 kaksi eri yritystä. Vaihdoin päivätyöni kätilöstä tuplatoimitusjohtajaksi ja yhtäkkiä aloin myös itse matkustella paljon maailmalla työni puolesta. Sain taas olla kiitollinen Lastusten hyvistä kulkuyhteyksistä. Samalla nautin aina metsän ja peltojen keskelle palaamisesta rauhoittumaan ja latautumaan.

Sittemmin vaihdoin täysiaikaisesta yrittäjyydestä Suomen Nuorkauppakamareiden toiminnanjohtajaksi. Olen ollut Tammerkosken Nuorkauppakamarin jäsenenä noin kahdeksan vuotta enkä voinut hauraimmissa haaveissanikaan kuvitella luotsaavani koko Suomen Nuorkauppakamareita, pitäen sisällään 65 paikallista Nuorkauppakamaria Hangosta Rovaniemelle. Kyseessä on tuhansien jäsenten organisaatio, jota luotsaan kotikonttoriltani Lastusista käsin. Nyt saan viettää kahvitauot perhosten ja sudenkorentojen lentoa seuraten ja tuulen huminaa kuunnellen. Pääsen myös lähtemään Helsinki-Vantaan lentokentälle kotiovelta kävellen, hyödyntäen Valkeakosken Liikenteen uutta bussilinjaa. Onhan se vaan käsittämättömän hienoa! En voisi olla onnellisempi ja kiitollisempi kotimme sijainnista.

Kirjoittaja, Sini Havukainen on Suomen Nuorkauppakamareiden toiminnanjohtaja, joka asuu perheensä kanssa Lastusissa. Perheeseen kuuluu puoliso Kai (Kaizu) Havukainen sekä lapset Lassi (2003) ja Eveliina (2006). Lassi on muuttanut jo omilleen Tampereen keskustaan ja suorittaa parhaillaan varusmiespalvelusta Parolassa. Eveliina puolestaan aloitti vanhempiensa jalanjäljissä lukion Tampereen Yhteiskoulussa, joka on ilmaisutaidon erityislukio. Kaizu on tehnyt pitkän ja merkittävän uran Nokia Oyj:llä ja on toiminut vuosia Lastusten vesiosuuskunnan hallituksessa.

Kun nykypäivän maailmanmeno on suorituskeskeistä ja aina pitäisi tehdä paremmin ja enemmän ja jaksaa tilanteessa kuin tilanteessa, niin kyllä sitä alkaa ihminen kaipaamaan lähemmäs luontoa. Vaikka nuoruudessani ajattelin, että en ikinä muuttaisi kauas maalle, niin kuinkas tässä kävikään. Tosin aikuinen minä ei ajattele, että Lastunen olisi kaukana esim. Tampereen keskustasta, missä aiemmin asuin. Päinvastoin, Lastunen on riittävän kaukana ihmisvilinästä ja kuitenkin kaupunkiin pääsee helposti hyviä teitä pitkin.

Kesällä 2020 yhden tylsän viikonlopun päätteeksi kirjoitin sähköpostia pankkivirkailijalleni, kysyin onnistuisiko yksi sinkkunaisen haaveen toteuttaminen, hirsitalon rakentaminen. Sieltä sain heti vihreää valoa ja niin ne suunnitelmat alkoivat tosissaan hautua. Koen, että olen elämässäni usein oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja niin koen nytkin käyneen. Kysyin yhdeltä tuttavaltani, että tietääkö hän mitään tonttia Lempäälästä. Vaikka ensimmäinen vastaus oli ei, niin pian minulla oli jo uusi yhteystieto puhelimessani ja muutaman päivän päästä ajoin elämäni ensimmäistä kertaa Lastusiin. En ollut käynyt katsomassa mitään muita tonttipaikkoja aiemmin, eikä tarvinnutkaan, ihastuin heti ensisilmäyksellä upeaan mäntymetsään ja sen suojaisaan rauhaan. Eikä tainnu taaskaan mennä montaa päivää kun kaupat tontista oli sovittuna.

Minulle on helppoa tehdä isoja päätöksiä, eli pian oli myös hirret tilattu. En ole aiemmin ollut millään lailla mukana uuden rakentamisessa, mutta se ei pelottanut, kyllä jokainen tilanne aina opettaa ja onnistuin myös valitsemaan ihan parhaat raksamiehet töihin, eli aina oli joku joka tiesi mitä tehdä tai tiesi kenelle soittaa. Rakennusaika meni isossa kuvassa erinomaisesti. Viemärikaivanto oli nimensä mukaisesti pitkä ja kivinen, se oli varmasti isoin stressipiikki, mutta niin se vaan tällä hetkellä vesi kulkee molempiin suuntiin. Koska olen itse näppärä käsistäni ja minulla on kokemusta monesta huoneistoremontista, tein itse niin paljon kun pystyin ja osasin. Käytännössä tein itse kaikki pinnat ja koitin huolehtia, että ammattilaisilla on kaikki tarpeellinen siistillä työmaalla. Paras raksamuisto on viime juhannukselta kun talo oli pystytetty ja sain yksin omassa rauhassa aloittaa ulkomaalauksen. Välillä siellä tellingeillä jännittikin, mutta sitten bongasin pellon toiselta puolelta lehmät! Tuli niin ”Ah, nyt olen kotona ❤️” -fiilis.

Viimeiset viikot ennen käyttöönottoa olivat intensiiviset, mutta niin vaan saatiin loppurutistukset tehtyä ja sain kantaa tavarani ja suloisen ragdoll -kissani ihanaan ja ikiomaan hirsitalooni jouluksi. Ja saatiinpa vielä joulukuusikin kun kiltisti naapurilta kysyttiin. Kun on tämmöinen itsenäinen toiminnannainen, joka viihtyy vapaa-ajalla hiljaisuudessa, eikä ole kovin kykeneväinen pyytämään apua, niin en ole juuri teihin kyläläisiin tutustunut. Kuitenkin ne, joiden kanssa olen kohdannut, ovat tuoneet hymyn huulille ja vahvistaneet tunnetta siitä että olen kotona. Projektin alkumetreillä tiedostin, että lähelläni on paljon metsää ja hyvät hiihtoladut. Nyt kun olen oikeasti päässyt jalkautumaan metsään ja ulkoilumaastoihin, niin kyllä sitä vaan mieli pääsee lepäämään. Parasta on, että omassa pihassa vierailee kauriita ja oravia. Ketun kanssa keskusteltiin kerran ja on hirvikin jättänyt jälkensä. Metsä ja sen eläimet tuovat minulle turvan, mitä sieluni kaipaa.

Kirjoittaja Virpi Oksanen on jouluna 2021 Lastusiin muuttanut kiinteistönvälittäjä, joka on kasvanut maitotilalla eläinten ympäröimänä. Hänen sydäntä lähellä ovat kuntosalilla treenaaminen, luonnossa haahuilu, eläimet, sarkasmi ja varhaiset aamut. Hän toivoo, että maalla ja metsässä asuminen lisäisivät hänen luovuuttaan kirjoittamisen ja/tai musikaalisuuden suhteen.